Kriittinen digitaalinen lukutaito

Kehitetty Erasmus+-projektissa DETECT (https://www.detectproject.eu/)

Informaatiolukutaidot ovat välttämättömiä kaikille, koska tieto on kriittinen elementti puhuttaessa internetistä, sosiaalisesta mediasta, valeuutisista tai tietotulvasta modernissa mediaympäristössä. Informaatiolukutaito tarkoittaa erityisesti kykyä paikantaa ja arvioida tietoa, suhtautua kriittisesti tiedon taustoihin ja syntytapoihin tai ymmärtää, miten olemassa olevaa tietoa voidaan käyttää uuden tiedon luomiseen.

Digitaalinen sisällön tuottaminen tarkoittaa erilaisia käytäntöjä ja niihin liittyviä osaamista, joissa ihmiset luovat jotain tietokoneilla ja digitaalisilla työkaluilla. Sisällön tuottaminen voidaan tehdä yksin tai yhteistyössä muiden kanssa. Kaikenlaisten materiaalien, kuten raporttien, videoiden tai kuvien digitaalisen luomisen peruskäytännöt ovat monelle jo tuttuja ja myös yleisiä toimintatapoja kouluissa.

Datalukutaito liittyy joukkoon taitoja, joihin kuuluu datan käsittelytaitojen lisäksi kyky analysoida dataa sosiaalisena ja kulttuurisena ilmiönä, jolla on vaikutuksia omaan elämäämme. Digitaalisten järjestelmien ja ympäristöjen nopean kehityksen myötä käyttäjien digitaalista dataa voidaan kerätä, jakaa ja koota eri lähteistä.

Kouluissa on tärkeää käsitellä oppilaiden kanssa muutakin kuin datan tuottamiseen liittyviä asioita. Kriittinen näkökulma dataan sisältää erilaisia näkökulmia, kuten avoimesti jaetun julkisen datan hyödyt demokratian ja sosiaalisiten innovaatioiden kehittämiselle, kriittinen suhtautuminen vaikuttamaan pyrkivässä tiedonvälityksessä käytettyyn kaavio- ja numerotietoon ja henkilökohtaisten tai sosiaalisten medioiden kautta jaetun datan käyttäminen älykkäitä järjestelmiä tukevissa algoritmeissa (kuten mobiilisovellusten suositukset tai käskyt), jotka voivat muuttaa käyttäjien käyttäytymistä.

Digitaalisella vuorovaikutuksella ja yhteistyöllä tarkoitetaan digitaalisten teknologioiden käyttöä verkossa viestimiseen ja yhteistyöhön, esimerkiksi sosiaalisen median ja muiden verkkopohjaisten alustojen ja työkalujen käyttöä. Digitaalinen vuorovaikutus ei ole uusi ilmiö, mutta sen rooli on kasvanut viime aikoina mobiiliteknologian lisääntyneen käytön ja etätyöskentelyn lisääntymisen myötä. Digitaalisen vuorovaikutuksen ja yhteistyön ulottuvuus painottaa sitä, miten tärkeää on suhtautua kriittisesti verkossa toimimiseen ja pyrkiä ymmärtämään syvällisesti digitaalisen vuorovaikutuksen ja yhteistyön käytäntöihin liittyviä mahdollisuuksista ja haasteista.

Digitaalisen hyvinvoinnin ja turvallisuuden teemat liittyvät aihepiireihin, jotka vaikuttavat laajasti jokaiseen yksilöön ja erilaisiin käyttäjäryhmiin. Kouluissa nämä on tärkeää ottaa huomioon sen varmistamiseksi, että suojelemme lapsia ja nuoria haitoilta, joita digitaalisissa ympäristöissä voi esiintyä ja että he oppisivat vastaamaan digitaaliseen turvallisuuteen ja hyvinvointiin liittyviin haasteisiin. Toisaalta on tärkeä muistaa, että digitaalisuus tuo myös myönteisiä asioita hyvinvointiin, kuten ystävyyssuhteita tai tietoa ja tukea henkilökohtaisiin erityispiirteisiin..

Digitaalinen kansalaisuus tarkoittaa suhtautumista erilaisiin asioihin, jotka liittyvät vastuulliseen digitaaliseen, yhteiskunnalliseen toimimiseen erilaisten yhteisöjen, organisaatioiden ja viranomaisten kanssa. Kaikilla koulutustasoilla on tärkeää opettaa mielekkäitä yhteiskunnallisen osallistumisen ja vaikuttamisen keinoja ja koulut voivatkin toimia tehokkaina ympäristöinä vastuullisen fyysisen ja digitaalisen kansalaisuuden harjoittelemisessa.

Teknologian käyttö on luonnollisesti keskeinen kriittisen digitaalisen lukutaidon perusta. Erilaiset tekniset taidot ovat tärkeitä yleisesti digitalisaation ymmärtämisen kannalta, ja kaikilla ihmisillä pitäisi olla riittävä osaaminen digitaalisten teknologioiden käytöstä arkielämässä, opiskelussa ja työtehtävissä. Digitaalinen osaaminen on välttämätön perusedellytys kriittisen digitaalisen lukutaidon laajemmalle osaamiselle, mutta tekniset taidot eivät yksinään riitä.

Digiteknologian käytöllä on vaikutuksia opetuskäytäntöihin ja erityisesti pitäisi pyrkiä edistämään teknologian innovatiivista käyttöä opetuksen ja oppimisen kehittämisessä. Tämä vaikuttaa merkittävästi mm. oppilaiden ja opettajien rooleihin niin, että oppijan aktiivinen rooli korostuu. Digitaaliseen opettamisen ja oppimisen kolme ajankohtaista alateemaa ovat digitaaliset pedagogiset menetelmät, oppimisanalytiikka ja digitaalisen oppimisen ekologiat.

Verkon suuresta tietomäärästä on paljon hyötyä, mutta samalla sen käyttö edellyttää kykyä etsiä, valita ja arvioida tietojen luotettavuutta ja lähteiden uskottavuutta. Verkossa jokainen voi julkaista digitaalista sisältöä sosiaalisen median alustojen ja muiden käyttäjien luomien verkkosivustojen kautta ilman standardeja tai laatuvaatimuksia. Virheellisiä tai harhaanjohtavia uutisia (valeuutisia) voidaan julkaista tarkoituksella ja jakamisen helppous edistää niiden leviämistä ilman kontrollia.

Lapset ja nuoret altistuvat yhä enemmän digitaalisen tiedon määrän ja laadun kielteisille vaikutuksille, koska he ovat yleensä kuluttajan roolissa ja heillä on usein aikuisia huonompi käsitys riskeistä. On tarpeen kouluttaa nuoria tutkivaan nettilukemiseen, tiedon luotettavuuden ja uskottavuuden arvioimiseen sekä siihen, miten löydettyä tietoa voidaan käyttää luovasti. Jotkut tutkijat ovat huomauttaneet, että informaatiolukutaidon opettaminen ei voi olla ainoa ratkaistu valeuutisten ongelmaan, myös alustojen sääntelyyn pitäisi puuttua.

Tutkivalla nettilukemisella tarkoitetaan prosessia, jossa haetaan Internetin tietolähteistä tietoa vastaukseksi erilaisiin tiedontarpeisiin ja avoimiin kysymyksiin. Tutkiva nettilukeminen koostuu samanlaisista vaiheista kuin mikä tahansa tutkimustyö: asetetaan tutkimukselle tavoitteet, suunnitellaan prosessi, määritellään relevantteja hakusanoja, etsitään tietoa, arvioidaan löydetyn tiedon relevanssia ja uskottavuutta sekä syntetisoidaan tulokset ja lopuksi esitellään ne.

Tiedon etsiminen Internetistä on vaativaa toimintaa oppilaille kaikilla kouluasteilla. Ensinnäkin on oltava riittävästi taustatietoa aiheesta hakutermien ja muiden hakuvaihtoehtojen määrittelyä varten. Toiseksi tulosten merkityksellisyyden ja uskottavuuden arvioiminen edellyttää totuudenmukaisen tiedon periaatteiden ymmärtämistä. Opiskelijoiden on ymmärrettävä esimerkiksi valeuutisten luonne. Koulussa oppilaat oppivat tutkivan nettilukemisen taitoja parhaiten, jos he voivat harjoitella näitä taitoja läpi kouluvuosien alkaen pienimuotoisesta tutkimisesta. Opettajien tehtävänä on suunnitella tehtäviä sekä tukea ja ohjata prosessia, mutta antaa oppilaille myös vastuuta tutkivan nettilukemisen kaikkien vaiheiden toteuttamisesta.

Verkkolukutaito tarkoittaa kykyä ymmärtää verkossa julkaistua sisältöä. Verkkopohjaisten artikkeleiden lukeminen on erilainen prosessi kuin painettujen asiakirjojen lukeminen: painettu asiakirja on yleensä itsessään kokonaisuus ja sen ymmärtäminen koostuu teknisestä osaamisesta (lukutaidosta), taustalla olevan viestin ymmärtämisestä ja metatietojen hahmottamisesta (kuten tekstin pituus, otsikoiden merkitys tai sisällysluettelo).

Verkkoaineiston ymmärtäminen vaatii tietysti samoin teknistä lukutaitoa, mutta myös muunlaisia taitoja kuten: digitaalisen sovelluksen tekninen käyttö (miten aloittaa, miten edetä, kuinka käyttää hiirtä jne.), sisäisten ja ulkoisten linkkien merkityksen ja käytön ymmärtäminen tai "tekstin" multimodaalisuuden hahmottaminen, sillä tekstin ja kuvien lisäksi materiaalissa voi olla myös videoita, musiikkia ja simulaatioita.

Verkkolukutaidon luonne muuttuu jatkuvasti ja liittyy kulloiseenkin tilanteeseen. Lisäksi verkkolukutaito sisältää monenlaisten “tuotteiden” lukemista: blogit, vlogit, sähköpostit, verkkolehdet ja e-kirjat, verkkoartikkelit jne. Kouluissa on tärkeää, että oppilaat työskentelevät erityyppisen digitaalisen materiaalin parissa ja myös laativat niitä itse. Nuoret oppivat yleensä vapaa-ajalla käyttämään joitakin digitaalisia materiaaleja, mutta kouluissa verkkolukutaitoa pitäisi opetella systemaattisesti eri oppiaineissa ja erityyppisten materiaalien avulla kaikilla kouluasteilla.

Digitaalisen teknologian kasvava merkitys arjessa sosiaalisen vuorovaikutuksen ja erilaisten medioiden (kuten lehtien, uutisten, sosiaalisen median) käytössä vaikuttaa merkittävästi ihmisten elämään. Siksi on tärkeää tukea s nuoria käyttämään digitaalista mediaa harkitusti ja auttaa heitä arvioimaan suhdettaan sosiaaliseen mediaan, jotta he osaavat hyödyntää alustojen myönteisiä mahdollisuuksia omassa kehittymisessä, yhteiskunnallisessa osallistumisessa ja opiskelussa.

Erityisesti on tärkeää ymmärtää kriittisesti sellaista digitaalista mediaa, joka ei sisällä ilmaisia verkkopalveluita, vaan edustaa edistyneitä liiketoimintamalleja, joita voi kutsua "digitaaliseksi kapitalismiksi". On tärkeää pinnallisen näkemyksen sijasta ymmärtää syvällisemmin digitaalisen median dynamiikkaa ja vaikutusvaltaa, jota se käyttää ihmisten valintoihin sekä poliittiseen ja sosiaaliseen käyttäytymiseen. Lisäksi on tärkeä ymmärtää, miten digitaalista mediaa voidaan käyttää opetuksessa ja oppimisessa.

Digitaalisuus on yksi mahdollisuus luovaa ilmaisuun. Digitaalista taidetta ja muita luovia digitaalisia tuotoksia on monenlaisia ja on paljon taiteilijoita, jotka käyttävät digitaalisuutta taiteellisen työnsä lähtökohtana. Luovassa digitaalisessa ilmaisussa teknologia ei ole vain työkalu (kuten tekstinkäsittely on työkalu tarinoiden tai runojen kirjoittamiseen ja digitaalinen piano musiikin soittamiseen), vaan sillä voi olla itsenäinen rooli taiteellisen lopputuloksen kannalta. Näin on esimerkiksi, kun tietokone tuottaa yhdistelmän musiikkia ja kuvia satunnaisesti, toki taiteilijan suunnitelman perusteella. Digitaalisuus tarjoaa myös uusia mahdollisuuksia "vanhoille" taiteen muodoille, mikä muuttaa tuotosten luonnetta, esimerkiksi tehtäessä animaatioita digitaalisesti. Luovan digitaalisen ilmaisun odotetaan saavan tulevaisuudessa uusia erilaisia muotoja teknisten innovaatioiden, kuten tekoälyn, soveltamisen myötä.

Luova digitaalinen ilmaisu voi kouluissa tarjota oppilaille mahdollisuuksia sellaiseen toimintaan, joka, kuten mikä tahansa taiteellinen toiminta, auttaa heitä ymmärtämään maailmaa ja itseään. Lisäksi digitaalisuus on usein opiskelijoille luonteva ympäristö, joka jo itsessään motivoi heitä. Luova tuottaminen tarjoaa mahdollisuuksia luontevaan musiikin, kuvataiteen, teknologiakasvatuksen ja maker-kulttuurin integraatioon.

Multimodaalisuus tarkoittaa sellaisten tuotosten tekemistä, joissa on käytetty kahta tai useampaa tiedon muotoa, esimerkiksi tekstin, kuvan, videon ja äänen yhdistelmä. Fyysisessä muodossa oleva tuotos voi olla vaikka kuvakirja, joka on kuvien ja tekstin yhdistelmä, ja joka voi sisältää myös kosketeltavia elementtejä. Digitaalista multimodaalisuutta voi olla esimerkiksi videosisällön sisällyttäminen uutiseen tai eläinten äänen lisääminen eläimiä käsittelevään artikkeliin.

Digitaalisissa tuotoksissa voi hyödyntää digitaalisen alustan mahdollisuuksia ja näin laajentaa perinteistiä tiedonesitystapoja. Kouluissa tätä voi toteuttaa esimerkiksi kehittämällä digitaalisia uutisia tietyistä aiheista, jolloin oppilaat voivat yhdistää erilaisia tiedon muotoja yhteen uutiseen. Tämä antaa oppilaille mahdollisuuden perehtyä "digitaalista kirjoittamisen" käsitteeseen ja harjoitella multimodaalisten digitaalisten mediatekstien tekemistä. Lisäksi koulussa voisi tehdä erilaisia tuotoksia, kuten pelejä ja hypermediatekstejä, joissa oppilaat voivat yhdistää erilaisia tiedonkäyttötapoja.

Remiksaus tarkoittaa olemassa olevien tuotosten, kuten tarinoiden, videoiden, taideteosten tai valokuvien muokkaamista tai yhdistämistä uudenlaisiksi tuotoksiksi. Digitalisaatio on tehnyt remiksauksen helpoksi ja suosittu tapa onkin luoda uusia digitaalisia tuotoksia tai mediatuotteita muuntelemalla ja yhdistämällä olemassa olevia. Digitaalinen remiksaus on moderni tapa tuottaa tietoa ja taiteellisia tuotoksia, ja se liittyy myös identiteetin rakentamiseen ja digitaalisiin kulttuurisiin käytäntöihin osallistumiseen.

Remiksauksen taitoihin kuuluu keskeisten digitaalisten tekniikoiden hallitseminen, mutta myös mediaesitysten ja remiksauksen kulttuuristen käytäntöjen ymmärtäminen sekä tekijänoikeusperiaatteiden ja remiksaukseen liittyvien eettisten näkökohtien kunnioittaminen.

Yhteiskehittely tarkoittaa käytäntöjä, joissa kaksi tai useampi ihminen on vuorovaikutuksessa toistensa kanssa tuottaakseen jotain yhdessä. Yhteiskehittely voi liittyä esimerkiksi uusien tuotteiden ja palvelujen suunnitteluun ja kehittämiseen, tekstien ja mediatuotteiden laatimiseen julkaisemista varten, ratkaisujen kehittämiseen yhteisiin ongelmiin sekä taiteellisten tuotosten luomiseen. Verkkopohjaiset digitaaliset työkalut, kuten pilvipalvelut ja interaktiiviset alustat, ovat muuttaneet olennaisesti yhteiskehittelyn mahdollisuuksia, koska ne mahdollistavat digitaalisten tuotosten jakamisen ja muokkaamisen yhdessä tavoilla, jotka eivät ole olleet aikaisemmin mahdollisia: yhteisen tuotoksen jakaminen ja työstäminen verkossa jopa samaan aikaan. Digitaaliseen yhteiskehittelyyn osallistuminen edellyttää taitoja hallita ns. sosio-materiaalisia käytäntöjä, joihin kuuluu osallistuminen sosiaaliseen vuorovaikutukseen, työskentelyn koordinointi, tuotosten muokkaaminen sekä digitaalisten työkalujen käyttäminen yhteistyöskentelyn organisointiin.

Opetuksessa ja opiskelussa yhteiskehittelyä voidaan käyttää ryhmätyöskentelytapana, jolla tuetaan jonkin asian sisältöjen oppimista, mutta yhteiskehittelyn harjoittelu on tärkeää myös siksi, että se tarjoaa oppilaille mahdollisuuksia oppia yleensäkin sosiomateriaalisia käytäntöjä ja digitaalisen yhteistyön taitoja.

Digitaalisella julkaisemisella tarkoitetaan yleensä sitä, kuinka olemassa oleva sisältö muutetaan digitaaliseen muotoon (esim. painetusta kirjasta digitaaliseksi) tai kuinka koota sisältöä digitaalisille alustoille. Digitaalinen julkaiseminen tuo mukanaan joitakin ongelmia, joita meidän pitää edelleen pyrkiä ratkaisemaan. Tällaisia ovat esimerkiksi kysymykset immateriaalioikeuksista, rahoitus- ja lisensointimalleista (esim. Open Access -lisensointi), yhteensopivuudesta, pääsystä tietoon ja arkistointikysymyksistä, kuratoinnista ja digitaalisten materiaalien käytön hyödyistä.

Kouluissa pitäisi opettaa sekä digitaalisten julkaisujen tekemistä (kuinka digitaalista sisältöä tuotetaan ja julkaistaan) että siihen liittyviä yleisiä asiasisältöjä ja laillisia käytäntöjä.

Kommunikointi verkossa tarkoittaa taitoja käyttää erilaisia digitaalisia alustoja ja työkaluja tehokkaaseen vuorovaikutukseen erilaisten yhteistyötahojen kanssa sekä yksityisesti että ryhmissä. Uudet verkkopohjaiset opetuksen muodot yleistyvät nopeasti eri opiskeluympäristöissä, ja verkkoalustoja ja sosiaalista mediaa käytetään paljon vuorovaikutukseen ja opiskeluun. Verkossa kommunikoinnin taidot ovat välttämättömiä opettajalle verkko-oppimisympäristöjen ja muiden digitaalisten työkalujen käyttämiseksi opetuksessa, vuorovaikutuksessa vanhempien kanssa sekä palautteen antamiseen tai kysymyksiin ja tiedusteluihin vastaamisessa.

Verkkokommunikoinnin taidoilla tarkoitetaan taitoja valita sopivat digitaaliset viestintävälineet ja -menetelmät eri tilanteisiin ja tarkoituksiin, varmistaa yksityisyyden suoja henkilökohtaisessa viestinnässä, tunnistaa ja hallita vilpillinen ja epäilyttävä digitaalinen viestintä (esim. tietojenkalastelu) ja osoittaa kulttuurista herkkyyttä verkossa kommunikoitaessa (esim. olla tietoinen kulttuurisesta monimuotoisuudesta ja kunnioittaa muiden kulttuurisia normeja).

Kouluympäristössä on tärkeää, että oppilaat ymmärtävät ja hallitsevat verkkovuorovaikutuksen kannalta keskeiset käyttäytymistavat eli netiketin.

Digitaalisen empatian käsite on monitahoinen ja se voidaan määritellä eri tavoilla. Ensinnäkin digitaalisen empatian voi ajatella liittyvän siihen, miten kiinnitetään huomiota ihmisten mahdollisuuksiin käyttää digitaalisia resursseja ja oppia digitaalisia taitoja. Esimerkiksi opettajien pitäisi tunnistaa oppilaiden tarpeet koskien digiteknologian käyttöä ja ottaa huomioon, että oppilaiden verkossa toimimisen kokemukset, digitaalisten resurssien käyttömahdollisuudet ja osaaminen vaihtelevat. Opettajan on hyvä olla tietoinen mahdollisista saavutettavuusongelmista ja ottaa ne huomioon suunnitellessaan opetusta ja kotitehtäviä sekä varmistaa, että kaikilla oppilailla on pääsy tarvittaviin digitaalisiin resursseihin ja virtuaalisiin oppimisympäristöihin.

Toiseksi digitaalinen empatia liittyy kykyyn ymmärtää ja kunnioittaa muiden tunteita verkkoympäristössä. Sekä opettajien että oppilaiden on tärkeää ymmärtää, minkälainen vaikutus omalla toiminnalla verkossa voi olla muiden hyvinvointiin sekä yksityisesti että julkisesti, esimerkiksi toimittaessa nimettömästi ja anonyymisti.

Digitaalisen identiteetin rakentaminen liittyy keskeisesti tapaamme olla verkossa. Internetissä identiteetti tarkoittaa sitä, minkälainen käsitys ihmisestä syntyy hänen verkkosivustoilla ja sosiaalisissa verkostoissa julkaisemansa sisällön perusteella.

Digitaalinen identiteetti luodaan yleensä laatimalla henkilökohtainen profiili verkkopalvelussa tai -alustassa. Voidaankin sanoa, että oman identiteetin muotoileminen kuvakkeiden ja kirjallisten kuvausten avulla on edellytys sille, että pystyy osallistumaan aktiivisena toimijana digitaaliseen vuorovaikutukseen. Profiilin rakentaminen on luonnollisesti käytetyn palvelun ja rekisteröidyttäessä tarjottujen kenttien määräämä, mutta siihen liittyy myös monimuotoista itsereflektiota ja vaikutelmien hallintaa, minkä tarkoituksena on muuttaa yksityinen minämme julkiseksi kuvaukseksi.

Digitaalisen identiteetin käsite liittyy kiinteästi muuhun sosiaalisuuteen, sillä oletettu yleisömme verkossa ja sen mahdollinen päällekkäisyys todellisen elämän kontakteihin vaikuttavat verkossa esiintymiseen. Digitaalisen identiteetin rakentamiseen liittyy ymmärrys verkossa toimimisen eduista (yksilöllisestä, koulutuksellisesta ja ammatillisesta näkökulmasta) ja haitoista, jotka liittyvät riskeihin ja henkilötietojen jakamisen vaikutuksiin, sekä tarvittavat tekniset ja viestinnälliset taidot. On tärkeää osata valita, mitä sisältöjä jakaa ja keitä valitsee kontakteiksi tai seuraajiksi.

Sosiaaliset verkostot tarkoittavat sosiaalisia rakenteita, joissa on mukana yksilöitä tai organisaatioita, joilla on samanlaisia kiinnostuksen kohteita. Verkostojen toimintaa tuetaan digitaalisilla verkkopalveluilla, joihin muodostuu julkisia verkkoyhteisöjä sitä kautta, että käyttäjät luovat niissä itselleen julkisen tai puolijulkisen profiilin, kokoavat ystävälistoja ja luovat vastavuoroisia kontakteja muihin. Sosiaalisessa verkostossa toimiminen kasvattaa ns. "sosiaalista pääomaa", joka tarkoittaa todellisia tai potentiaalisia resursseja, jotka ihmisillä on käytettävissä vakiintuneissa verkostoissa. Verkostojen jäseniä yhdistäviin kontakeihin liittyy kahdenlaista sosiaalista pääomaa: heikkoihin yhteyksiin perustuva siltaava (bridging) sosiaalinen pääoma, joka sisältää lähinnä tietojen vaihtoa, ja vahvoihin yhteyksiin perustuva sitova (bonding) sosiaalinen pääoma, johon liittyy keskinäistä tukemista ja tunnesiteitä.

Yksityisyys verkossa koskee sitä, mitä tietoja jaetaan käytettäessä Internet-pohjaisia alustoja, mukaan lukien mobiiliteknologiat, ja kenellä on pääsy tietoihimme alkaen selaimen tiedoista verkko-ostoksiin ja henkilötietoihin. Lisäksi siihen liittyvät keinot ja välineet, joiden avulla voidaan rajoittaa pääsyä omiin tietoihin, sekä käsitys tietojen arvosta organisaatioille, jotta ymmärretään, miksi organisaatiot haluavat seurata käyttäjiä.

Kouluissa asian käsittelyssä kannattaa keskittyä kahteen asiaan: ymmärryksen lisääminen siitä, minkälaista dataa syntyy, kun selaamme tietoja ja suoritamme toimintoja verkossa tai mobiililaiteilla, sekä tietämyksen lisääminen siitä, kuinka voimme itse hallita paremmin toimintaamme liittyvää yksityisyyttä mm. valvomalla tietosuoja-asetuksiamme ja valitsemalla viisaasti, kenen kanssa jaamme tietojamme.

Verkossa tehtävään yhteistyöhön liittyy monenlaista osaamista ja käytäntöjä. Kouluissa siihen voi sisältyä digitaalisten teknologioiden käyttö oppilaiden yhteistyön organisointiin ja toteuttamiseen luokkahuoneessa (esimerkiksi osana ryhmätehtäviä, vertaisoppimisen käytäntöjä jne.) tai oman luokkahuoneen ulkopuolella (esim. yhteistyöprojekteissa muiden luokkien tai koulujen kanssa).

Digiteknologia ja sosiaalinen media tarjoavat uusia mahdollisuuksia osallistua erilaisiin verkkoympäristöihin ja -yhteisöihin. Tämä voi auttaa ihmisiä löytämään uusia sosiaalisen vuorovaikutuksen tapoja ja kokemaan uudenlaista yhteenkuuluvuutta digitalisoituvassa yhteiskunnassa. Digitaalinen yhteenkuuluvuus tarkoittaa sitä, miten ihmiset osallistuvat erilaisiin ammatillisiin tai ystäväverkostoihin tai samojen kiinnostusten pohjalta syntyneisiin digitaalisiin yhteisöihin. Osallistumiseen voi liittyä omasta asemasta neuvottelemista, verkoston maineen rakentamiseen osallistumista, oman digitaalisen identiteetin rakentamista tai liikkumista eri verkostojen välillä ja identiteetin tai yhteenkuuluvuuden määrittelyä uudelleen.

Opettajien on tärkeä tiedostaa, että jos oppilailla ei ole pääsyä digitaalisiin ympäristöihiin tai muita esteitä osallistumiselle, se voi vähentää yhteenkuuluvuuden tunnetta ja johtaa eristäytymisen kokemuksiin (esimerkiksi verkossa toimiviin opiskelijayhteisöihin kuuluminen).

Ergonomia keskittyy siihen, miten ihmisten työoloja voi parantaa työpisteen järjestelyillä ja työvälineiden suunnittelulla. Ergonomian periaatteiden ja suositusten tavoitteena on vähentää epäterveellisten asentojen ja työskentelytapojen aiheuttamaa rasitusta, väsymystä ja vammoja. Ergonomisesti huono tietokoneiden runsas käyttö voi aiheuttaa esimerkiksi ryhtiongelmia, selkä- ja niskakipuja, verenkiertohäiriöitä ja näköongelmia, mutta se voi vaikuttaa myös käyttäjän mielialaan ja tuottavuuden tasoon.

Tietokoneiden lisääntynyt käyttö opiskelussa ja vapaa-ajalla edellyttää, että opettajien ja oppilaiden ergonomiasta on huolehdittava sekä kouluissa että kotona. Tehokas tapa ennakoida ongelmia on antaa opettajille ja oppilaille riittävästi tietoa ja konkreettisia ohjeita tietokoneen käytön ergonomiaan liittyvistä asioista, kuten työpisteen järjestämisestä, oikeista työskentelyasennoista tai riittävästä tauotuksesta.

Voimaantuminen tarkoittaa yksilöiden, ryhmien tai organisaatioiden kasvavaa luottamusta omiin kykyihin tehdä erilaisia asioita rajallisen hallinnan ja vastuun tunteiden sijaan. Voimaantumisen kokemus voi vaihdella riippuen siitä, mitä ollaan tekemässä.

Kouluissa voimaantumisen kokemuksia voi tukea digikäytäntöihin liittyen esimerkiksi antamalla oppilaille enemmän vastuuta digiteknologiaa käytettäessä (esim. antamalla enemmän päätösvaltaa luokkatyöskentelyssä), järjestämällä oppilaille mahdollisuuksia käyttää laajasti kulttuurisia digitaalisia tietovarantoja (mikä voi auttaa ymmärtämään itseään ja muita paremmin ja digitaalisten taitojen kehittäminen opettamalla esimerkiksi verkkotiedonhaun taitoja).

"Internetissä kukaan ei tiedä, että olet koira" on usein käytetty sanonta, joka kuvaa sitä, miten verkossa yksilöillä voi olla erilaisia identiteettejä ja erilaisia käyttäytymismalleja eri alustoilla. Kuten fyysisessä maailmassa, digimaailmassa eri elementit yhdessä muodostavat sen, keitä me olemme. Digitaalinen minäkuva liittyy pohjimmiltaan sen ymmärtämiseen, kuka ihminen on verkossa ja kuinka tämä sopii laajempaan minäkuvaan. Internet tarjoaa monia mahdollisuuksia tehdä asioita, joita ihmiset eivät tavallisesti tee fyysisessä maailmassa (voi esim. kokeilla erilaisia käyttäytymismalleja tai teeskennellä olevansa joku muu). Digitaalinen minäkuva liittyy ymmärrykseen siitä, miten tehdä tällaisia asioita turvallisesti, tai minkälaisen kuvan erilaiset toimintatavat antavat ihmisestä.

Kouluissa on tärkeää käsitellä sitä, miten verkkokäyttäytyminen vaikuttaa omaan ja muiden tulkintaan itsestä, esimerkiksi minkälainen vaikutus minäkuvaan on sillä, että käyttäytyy ilkeästi verkossa, minkälainen kuva verkossa kannattaa itsestä antaa tai miten oma käyttäytymisemme verkossa vaikuttaa minäkuvaan (esim. hakukoneilla saa helposti näkyviin tallennettuja tietoa siitä, mitä olemme verkossa tehneet). Koulut voivat myös perehdyttää oppilaita lainsäädäntöön, joka koskee "oikeutta tulla unohdetuksi".

Turvallisuus verkossa tarkoittaa kykyä ymmärtää digitaalisiin ympäristöihin osallistumiseen liittyviä riskejä ja taitoja vähentää niitä. Tähän sisältyy mm. verkkokiusaamisen tunnistaminen, siitä ilmoittaminen sekä itsensä ja muiden suojeleminen kiusaamiselta ja muulta haitalliselta, suvaitsemattomalta, seksuaaliselta tai väkivaltaiselta sisällöltä verkossa, tietämys erilaisista turvatoimista ja henkilötietojen suojaamisen tavoista käytettäessä digitaalisia työkaluja (esim. tietosuoja-asetukset sovelluksissa ja sosiaalisessa mediassa) sekä tietämys siitä, kuinka digitaalinen osallistuminen vaikuttaa fyysiseen ja henkiseen hyvinvointiin, ja tällaisten riskien hallinnan keinot. Lisäksi koulujen on tehtävä yhteistyötä huoltajien kanssa lisätäkseen heidän tietämystään näistä asioista ja tarjotakseen heille asianmukaista tietoa ja työkaluja lasten verkkoturvallisuuden tukemiseen kotona.

Digitaalinen riippuvuus tarkoittaasekä interaktiivisten digilaitteiden että digitaalisen sisällön liikakäyttöä, mikä voi johtaa riippuvuutta aiheuttavan käyttäytymisen kehittymiseen (älypuhelin-, internet- tai videopeliriippuvuus). Riippuvuus voi vaikuttaa lasten elämän sosiaalisiin, fyysisiin, kognitiivisiin ja emotionaalisiin puoliin ja interaktiivisten digilaitteiden liikakäyttö on liitetty esim. lasten ja nuorten liikalihavuuteen, unihäiriöihin, masennukseen, aggressiiviseen käyttäytymiseen ja tarkkaavaisuushäiriöihin. Mobiilisovellukset voivat synnyttää kännykkäriippuvuutta tai videopelit peliriippuvuutta, jossa pelimaailmaan uppoutumalla voi vältellä kielteisiä tunteita tai tosielämän ongelmia.

Kouluopetukseen liittyen tutkijat pohtivat parhaillaan ohjeistuksia siihen, että digiteknologian tarkoituksenmukaista opetuskäyttöä voisi lisätä ottaen samalla huomioon oppilaiden hyvinvointiin liittyvät kysymykset.

Pääsyyn digitaalisiin ympäristöihin ja niissä toimimiseen liittyy erilaisia oikeuksia ja velvollisuuksia. Niitä koskevat asiat ovat monimutkaisia ja niillä on monenlaisia sosiaalisia ja poliittisia vaikutuksia. Digitaalisena kansalaisena toimimisessa tarvittava oikeuksiin ja velvollisuuksiin liittyvä osaaminen koskee mm. digitaalisten ympäristöjen käyttöoikeuksia, oikeutta yksityisyyteen ja sananvapauteen verkossa ja digitaalisia tuotoksia ja sisältöjä koskevia tekijänoikeuksia. Digitaalisella vastuullisuudella tarkoitetaan kykyä käyttää näitä oikeuksia kunnioittavasti, lainmukaisesti ja eettisesti.

Esimerkiksi opettajien vastuullinen digitaalinen toiminta tarkoittaa mm., että he ymmärtävät, miten käyttää ja jakaa henkilökohtaisia tietoja tai oppilaiden tunnistettavia tietoja verkossa, miten käyttää digitaalisia sisältöjä vastuullisesti tai miten huomioida tekijänoikeudet ja aineistojen avoin käyttö (esim. Creative Commons) hyödynnettäessä olemassa olevaa digimateriaalia sekä miten oppilaita tuetaan kasvamisessa vastuullisiksi digitaalisiksi kansalaisiksi. Oppilaille voi esimerkiksi opettaa, miten koulun teknisiä resursseja käytetään vahingoittamatta niitä tai miten käytetään salasanoja turvallisesti.

Digitaalinen kansalaistoiminta tarkoittaa uusia kansalaistoiminnan ja aktiivisen kansalaisuuden muotoja, jotka mahdollistavat digitaalisen median, erityisesti ns. Web 2.0 -työkalujen, käytön osallistavan kulttuurin periaatteiden inspiroimana. Osallistavalle kulttuurille on ominaista itseilmaisun ja kansalaistoiminnan esteiden vähäisyys tai puuttuminen sekä vahva tuki tuotosten ja sisältöjen jakamiselle avoimissa ympäristöissä, joita ohjataan vain epävirallisella mentoroinnilla. Tällaiset mahdollisuudet voivat edistää digitaalista aktivismia, joissa ihmiset käyttävät digitaalisia työkaluja saadakseen äänensä kuuluviin.

Kestävä käyttö viittaa ymmärryksen lisääntymiseen siitä, kuinka digiteknologian käyttö vaikuttaa luontoon ja saastumiseen. Tähän sisältyy sellaisia asioita kuin digiteknologian käytön vaikutukset energiankulutukseen ja kasvihuonekaasupäästöihin (esim. videoiden suoratoiston ja datakeskusten vaikutukset), digitaalisten laitteiden epäasianmukaisen hävittämisen aiheuttama ympäristön saastuminen, digiteknologian kestävämpi käyttö kouluissa sekä digiteknologian käyttäminen itse kestävämmin (esimerkiksi oman ekologisen jalanjäljen pienentäminen teknologian käytön osalta).

Oppilaiden oppimista tuetaan lukuisilla erilaisilla menetelmillä ja digiteknologian käyttö kasvattaa näitä mahdollisuuksia huimasti. Digiteknologia tarjoaa työkaluja ja keinoja, jotka rohkaisevat oppilaita ottamaan aktiivisen roolin oppimistilanteissa, koska digiteknologia tarjoaa itsensä ilmaisemiseen uusia mahdollisuuksia, joita ei aiemmin ollut. Opettajat voivat hyödyntää näitä mahdollisuuksia soveltamalla aktivoivia menetelmiä, joissa oppilaat ovat keskeisiä toimijoita, kuten pelillistäminen, käännetty opetus, projektioppiminen, tutkiva oppiminen tai yhteistoiminnallinen oppiminen. Näiden menetelmien avulla opiskelijat oppivat käyttämään teknologiaa vastuullisesti ja osana autenttista työskentelyä. Lisäksi tällaiset menetelmät edistävät sisältöjen oppimisen lisäksi myöhemmissä opinnoissa tarvittavien taitojen oppimista.

Digitaalisten oppimisen ekologioiden määritellään tarkoittavan kaikenlaisia käytäntöjä, resursseja ja kontakteja, joita oppilailla ja opettajilla on käytettävissään oppimis- ja opiskelutarkoituksiin. Se tarjoaa oppilaille ja opettajille yksilöllisiä voimavaroja oppimiseen ja ammatilliseen kehittymiseen huomioiden myös digiteknologian roolin perheiden, työtovereiden ja ystävien kanssa toimittaessa. Monet oppilaat (tai heidän perheensä) käyttävät avuksi teknologioita, jotka tukevat oppilaiden pärjäämistä opinnoissa. Opettajat käyttävät teknologian ja sosiaalisen median tarjoamia mahdollisuuksia pitääkseen osaamisensa ammatillisesti ajan tasalla ja ollakseen tietoisia uusista trendeistä digiteknologian opetuskäytön kehittämisessä. Digitaalisen oppimisen ekologiat kattavat muodollisen kouluopetuksen, mutta myös epämuodollisten yhteyksien tuomat oppimismahdollisuudet sekä kasvoikkaisissa, hybrideissä että täysin virtuaalisissa vuorovaikutustilanteissa. Kun tiedostaa tämän runsauden ja monipuolisuuden ja osaa hyödyntää sitä, voi parantaa omia mahdollisuuksiaan oppia ja kehittyä.

Kouluissa digitaalisen oppimisen ekologioiden kannalta on olennaista varmistaa, että kaikilla oppilailla on yhtäläinen pääsy digitaalisiin resursseihin, mikä on tärkeää erityisesti niille, joilla ei ole vapaa-ajallaan mahdollisuuksia käyttää ja oppia hyödyntämään digiteknologiaa.

Oppimisanalytiikka on digitaalista analytiikkaa, joka perustuu edistyneisiin tiedonkäsittelymenetelmiin ja massadataan, jota syntyy koulutusympräistöissä tai opetuksessa ja oppimisessa käytettävillä digitaalisilla alustoilla. Oppimisdatan louhinnan tarkoituksena on muuntaa data tiedoksi, jota voidaan esittää raportteina tai visuaalisissa hallintapaneeleissa ja jota voidaan käyttää oppilaiden ja opiskelijoiden oppimisen tukemisessa. Lopullisena tavoitteena on ohjata opettajia tai koulutusorganisaatiota hyödyntämään tietoja pedagogisiin ratkaisuihin liittyvässä päätöksenteossa.

Oppimisanalytiikkaa ei käytetä vain oppilaan tai luokan tilanteen diagnosointiin, vaan sitä käytetään mallintamisen avulla myös ennakoimaan oppilaiden riski- tai suoriutumiskäyttäytymistä. Oppimisanalytiikkaa voivat hyödyntää myös oppilaat itse, mikä tukee itsesääntelyä ja sitoutumista opiskeluun. Oppimisanalytiikalla on paljon mahdollisuuksia, mutta on syytä olla myös kriittinen. Se voi tukea opetusta paljonkin, koska se tarjoaa opettajalle tietoa opiskelijoiden toiminnasta digitaalisilla alustoilla, mutta haasteena on löytää mielekkäät mittarit, jotka oikeasti tukevat pedagogista päätöksentekoa. Pedagogiset kysymykset ovat monimutkaisia, kun taas oppimisanalytiikka tarjoaa pääasiassa yksinkertaisia mittareita oppilaiden käyttäytymisestä digitaalisilla alustoilla. Hyvä esimerkki tästä on digitaalisten yhteistyöalustojen käyttö: on helppo rekisteröidä, onko opiskelija katsonut jonkin videon tai ladannut jonkin aineiston, mutta ei ole helppo päätellä, miten hän on käyttänyt niitä, mitä hän on oppinut niistä tai miten oppilas on osallistunut yhteisölliseen tiedon rakentamiseen. Haasteita on edelleen siinä, miten kerättyä dataa pitäisi arvioida, järjestää ja analysoida, mitä sen perusteella voi päätellä oppijoiden toimintamalleista tai miten tietoja voi käyttää opetusmenetelmien kehittämiseen oppilaiden oppimisen tukemiseksi.

Kehitetty Erasmus+-projektissa DETECT (https://www.detectproject.eu/)

Keskeisiä teknisiä taitoja ovat digiteknologian ja digitaalisten sovellusten tarkoituksenmukaisen käytön perustaidot, joita tarvitaan niin arkielämässä, työssä kuin opiskelussa. Koska teknologia muuttuu jatkuvasti yhteiskunnan muutosten myötä, ei ole järkevää laatia tarkkoja luetteloita tai malleja tärkeimmistä teknisistä taidoista. Teknisiin taitoihin kuuluu monentasoista osaamista laitteiden ja sovellusten käytön perustaidoista ammattimaiseen teknologian osaamiseen. Teknisten taitojen oppimiseksi pitää ymmärtää digiteknologian periaatteita, ei riitä että osaa suorittaa mekaanisesti joitakin perustoimintoja digitaalisten työkalujen tai sovellusten käytössä. Laajasti hyväksytty ja myös kansainvälisissä poliittisissa strategioissa huomioitu näkemys on, että digitaaliset taidot ovat yksi avaintaidoista ja on olennaista, että jokainen kansalainen hallitsee ne. Tekniseen osaamiseen kuuluu myös tieto- ja viestintätekniikan innovatiivinen ja mielekäs käyttö, mikä myös edellyttää riittävää teknistä osaamista.

Koulussa tehokas tapa oppia teknisiä taitoja on integroida niiden oppiminen muuhun opiskeluun, esimerkiksi tekstinkäsittelyn opettelu yhdistettynä kirjoittamisen harjoitteluun tai esitystyökalun käyttö tehtäessä esityksiä jostain aiheesta. Eri maiden kansalliset strategiat vaihtelevat sen osalta, kuinka paljon koulut voivat itse päättää teknisten taitojen opettamisesta. Jos asioista päätetään koulun tasolla, opettajilla tulisi olla yhteisiä sopimuksia siitä, kuinka teknisiä taitoja opetetaan ja miten ja milloin teknologiaa käytetään. Kriittisestä näkökulmasta yksi tärkeimmistä asioista on ymmärtää, milloin digitaalisia taitoja tarvitaan ja miten teknologioita käytetään, sekä käsitys siitä, kuinka digitaalisten työkalujen avulla voi ratkaista ongelmia tai edistää luovaa työskentelyä.

Ohjelmoinnillinen ajattelu liittyy i) automaattisen laskennan, koodauksen ja ohjelmoinnin perusperiaatteiden ja käsitteiden ymmärtämiseen (esim. algoritmien ymmärtäminen, yksinkertaisten ohjelmien luominen ja virheenkorjaus, loogisen päättelyn käyttäminen yksinkertaisten algoritmien toiminnan selittämiseen tai virheiden havaitsemiseen ja korjaamiseen) ja ii) opettajan näkökulmasta myös tehtävien suunnittelua oppilaille ohjelmoinnillisen ajattelun taitojen kehittämiseksi ja parantamiseksi.

Tekniset riskit ja vianetsintä liittyy kykyihin tunnistaa ja vähentää viruksiin ja tietoturvariskeihin liittyviä teknisiä riskejä (esim. vakoiluohjelmat ja verkkomainokset ) sekä kykyä ratkaista teknisiä ongelmia ja etsiä vikoja. Kouluissa voidaan esimerkiksi harjoitella teknisten ongelmien tunnistamista ja ratkaisemista käytettäessä digitaalisia alustoja ja sovelluksia opetuksessa, opettaa strategioita vahvojen ja turvallisten salasanojen luomiseksi ja niiden suojaamiseksi, tukea oppilaita teknisten ongelmien ratkaisemisessa, kehittää oppilaiden tietämystä teknisistä riskeistä laitteita ja verkkoympäristöjä käytettäessä ja siten vähentää heidän altistumistaan tällaisille riskeille, sekä opettaa koulun ohjelmistojen ja laitteistojen vastuullista käyttöä.

Data-analytiikka viittaa ilmiöihin, joihin kuuluu massiivisen digitaalisen datan kerääminen, käsittely ja esittäminen dynaamisten tai interaktiivisten kaavioiden ja tekstin avulla Internetissä, mobiilisovelluksissa ja muissa digitaalisissa laitteissa (uusimpana esineiden internet). Data-analytiikka voisi synnyttää uusia digitaalisten tuotteiden ja palvelujen innovaatioita, mutta on myös väitetty, että harvoihin suuriin yrityksiin keskittyvä dataseuranta antaa yrityksille mahdollisuuden ansaita kohtuuttomasti hyödyntämällä algoritmien avulla saatua tietoa ihmisten käyttäytymisestä, tunteista ja ajattelusta. Erityisesti interaktiivisten hallintapaneelien kautta esitettävät henkilökohtaiset tiedot liittyvät ilmiöön, jota on kutsuttu "kvantifioiduksi itseksi". Käyttäjiä näyttää yhä enemmän houkuttelevan kaikenlaisen tiedon (poliittinen, sosiaalinen, taloudellinen jne.) kvantifiointi.

Kriittisyys data-analytiikkaa kohtaan on tärkeää silloin, kun sitä käytetään yksilöllisen tiedon välittämiseen, esim. automaattisissa suosituksissa ja henkilökohtaisissa hallintapaneeleissa, jotka vaikuttavat oman elämän valintoihin.

Data-analytiikalla on nykyisin taloudellista arvoa, jota kaikki käyttäjät eivät tiedä tai hallitse. Äskettäin keksityt käsitteet "dataorjuus" (henkilökohtaista vapauttamme rajoittavat algoritmit, jotka hyödyntävät tietoa vuorovaikuksestamme digitaalisissa ympäristöissä) ja "dataveillance" (verkkoympäristöissä tapahtuvan toimintamme jatkuva seuranta henkilökohtaisen datan avulla) korostavat digitaaliseen vuorovaikutukseen sisältyviä haasteita.

Kouluissa tulisi varmistaa, että oppilailla on taustatietoa ja teknisiä perustaitoja, jotka tukevat heidän toimijuuttaan data-analytiikkaan liittyen. Tärkeitä asioita ymmärtää ovat sosiaalisen median alustojen takana olevat liiketoimintamallit, tavat, joilla henkilötietoja poimitaan ja käytetään, tai se, mitä algoritmit tarkoittavat ja miten niitä käytetään suosittelujärjestelmissä. Tähän voisi liittää syvemmälle menevän keskustelun "valvontakapitalismin" vaikutuksista (esimerkiksi vaikutukset sosiaaliseen tasa-arvoon). Lisäksi oppilaiden kanssa on syytä keskustella suosittelujärjestelmien, digitaalisten hälytysten ja persoonallisten hallintapaneelien riippuvuutta aiheuttavista vaikutuksista digitaalisten alustojen data-analytiikan toimintoja käytettäessä.

Datan visualisointia on kuvattu kykynä ymmärtää graafisesti järjestettyä dataa. Tämä ei ole uusi asia, sillä eri tahot ovat käyttäneet dataa tukeakseen keskusteluja, strategioita ja kampanjoita, mutta laskennallisten ja graafisten ominaisuuksien teknologinen kehitys on tuonut uusia houkuttelevia mahdollisuuksia visuaaliseen esittämiseen. Uudet teknologiat mahdollistavat dynaamisen visualisoinnin, jossa dataa voidaan esittää käyttäjien kyselyjen mukaan ja luoda siitä myös taidetta. Tiedon visualisoinnin taidot ovat laajentuneet kyvystä lukea dataa kykyyn luoda datasta kiinnostavia, värikkäitä ja omaperäisiä visualisointeja osaksi infografiikkaan. Kriittinen näkemys datan visualisoinnista edellyttää kuitenkin myös kykyä ymmärtää visualisoinnin erilaisia merkitystasoja semiotiikan näkökulmasta.

Kyky suunnitella tai lukea visualisointeja edellyttää teknisten tilasto- ja ohjelmointitaitojen lisäksi tiedon käyttötilanteen huomioimista, eli ei mietitä vain, mikä on uutta tai hyödyllistä tietoa, vaan mikä on merkityksellistä tietoa ja mikä on esteettisesti oikeanlainen tapa välittää tietoa kohderyhmälle.

Visualisoinnin tapoja on monenlaisia: perinteisistä tilastoista muodostetut kaaviot sosiodemografisten tietojen käsittelemiseksi, tieteellisessä viestinnässä käytettävä grafiikka, infograafit ja muut toimittajien käyttämät esitykset sekä interaktiiviset visualisoinnit digitaalisissa sovelluksissa ja alustoissa (hallintapaneelit), joilla voi olla vaikutuksia ihmisten havaintoihin ja käyttäytymiseen. Kaikkiin näihin visualisoinnin tapoihin tutustumista tai niiden käytön harjoittelua voi sisällyttää opetukseen.

Massadata tarkoittaa valtavaa määrää digitaalista dataa, joka voidaan kerätä ja analysoida suhteellisen lyhyessä ajassa ja alhaisin kustannuksin. Massadataa syntyy datajäljen pohjalta, eli kun kerätään ja tallennetaan tietoa, joka syntyy käyttäjienvuorovaikutuksesta digitaalisten ja älykkäiden ympäristöjen kanssa. Erilaisten tekoälytekniikoiden avulla käsitellyn massadatan käyttöön liittyvistä myönteisistä ja kielteisistä vaikutuksista on monenlaisia käsityksiä. Osa kielteisistä vaikutuksista liittyy sosiaalisesta mediasta tai muista digitaalisista alustoista poimittujen yksityisten tietojen käyttöön, käyttäjien huomion kiinnittämiseen kaupallisiin tuotteisiin tai palveluihin louhitun datan avulla; käyttäjien profilointiin (mistä he pitävät ja mistä eivät pidä) ja tällaisen tiedon käyttöön yhteiskunnalliseen, poliittiseen ja kaupalliseen päätöksentekoon.

Myönteiset näkemykset datan käytöstä voidaan yhdistää julkisen datan, kuten Open Government Datan ja Open Research Datan, käyttöön perustuviin suuntauksiin. On erilaisia kansalaisryhmiä ja pieniä yrityksiä, jotka voisivat hyötyä paljonkin luomalla palveluita tällaisen avoimen datan käytön kautta. Avoimen massadatan käyttö vaatii kuitenkin kehittyneitä teknisiä taitoja ja kansalaistoimintaa.

Aihetta käsittelevissä koulutuksissa on enimmäkseen käsitelty datan käytön teknisiä puolia, mihin sisältyy liiketoimintalähtöisiä, myönteisiä lähestymistapoja. Koulutuksen tulisi mennä teknisiä taitoja, kuten tiedonkeruuta, tilastollista käsittelyä, laskennallista käsittelyä ja graafista esittämistä, pidemmälle. Poliittisten ja eettisten näkökulmien datan käytöstä yhteiskunnassa pitäisi kulkea käsi kädessä teknisten vaatimusten kanssa. Kouluissa avoimen datan suppeampia muotoja voidaan käyttää avoimena oppimateriaalina, jota tarkastellaan kriittisesti ja monialaisesti. Esimerkiksi terveyden, ympäristönsuojelun tai sosiaalihuollon alaan kuuluvia aiheita voisi käsitellä hakemalla avointa dataa jullkisista avoimista tietovarastoista. Dataa voidaan käsitellä perustilastoilla ja algoritmisilla menetelmillä (joihin sisältyy laskennallista ajattelua) ja tuottaa siitä infografiikkaa tai visualisointeja. Tämä voisi olla pohjana jatkokeskusteluille kansalaistoiminnan mahdollisuuksista.

Tietosuojaan liittyy se, kuinka ihmiset säilyttävät ja käyttävät henkilökohtaisia tietoja ja kenellä on pääsy näihin tietoihin. Tietosuoja kuuluu yleiseurooppalaisen tietosuoja-asetuksen (GDPR) kaltaisten lakien piiriin. Keskeistä kriittisessä suhtautumisessa ei kuitenkaan ole vain se, mitä organisaatiot tekevät tietojemme suojaamiseksi lainmukaisesti, vaan se, miten me kansalaisina itse tiedostamme, mitä tietoja jaamme ja miten niitä käytetään. Tietojen käyttö voi vaikuttaa kansalaisten turvallisuuteen sekä taloudellisten seuraamusten kautta että henkilökohtaiseen fyysiseen turvallisuuteen esim. sijaintitietoja jaettaessa.

Kouluissa olisi hyvä tukea oppilaiden ymmärryksen kehittymistä siitä, mitä omien tietojen jakamiseen liittyy, kenen kanssa tietoja itse jakaa, mitä riskejä tietojen jakamiseen liittyy sekä mitä keinoja on suojata omia tietojaan, mukaan lukien päätökset olla käyttämättä tiettyjä sovelluksia tai verkkosivustoja.